Niina Koppinen: Amerikkalaista ekologisuutta
Kirjoitukseni aiheena on SAYL:n teema ”ECO-USA, Yhdysvallat ja ekologia”.
Yhdysvaltoihin muutettuamme podin kuluttamiseen liittyvää kulttuurishokkia. Pikaruokapaikkoja ja pakkausjätettä on valtavasti. Kaikkea on tarjolla laidasta laitaan, kuten kulutusyhteiskunnassa toisaalta kuuluukin olla. Todella moni tuote on yksittäispakattu ja ties kuinka moneen kertaan. Koska hanavesi on pahaa, kaupoissa myydään pullotettua vettä. Televisiomainoksen mukaan amerikkalaisten vuosittain kuluttamat muovipullot yltäisivät letkana 190 kertaa maapallon ympäri.
Pöytärättejä löytyy kaupoista, mutta tapana on käyttää talouspaperia pyyhkimiseen. Tekee oikein pahaa, kun eräs käsipyyhefirma mainostaa tuotettaan amerikkalaiskotien pesuhuoneisiin sillä varjolla, että on mukava ottaa joka kerta käsiä kuivatessa uusi ja puhdas pyyhe. Ekologinen näkökulma on täysin unohdettu. Jätteenlajittelupisteissä lajittelu ei ole tunnollista. New Jerseyssä jätekatosten reunalla lojui varsin hyväkuntoisia ja vähempiosaisille varmasti kelpaavia huonekaluja. Tuntui ikävältä, kun sai sellaisen kuvan, että mistään ei välitetä. Hyvätkin tavarat heitetään roskikseen eikä hyväntekeväisyyteen vaivauduta. Jos jokin ei kelpaa, ostetaan uusi. Pahimmassa tapauksessa kyseessä ovat omat lemmikit. Erään asuntoyhtiön roskisaluetta asutti suuri kulkukissayhteisö.
Käsitykseni muuttui kuitenkin hieman toiveikkaammaksi, kun muutimme Marylandiin. Asuntoyhtiön kierrätyspiste on siisti ja selkeä. Pahville ja paperille, lasille, muoville ja tölkeille on omat säiliöt. Jätteet tuntuvat myös löytäneen oikeisiin paikkoihin. Kaatopaikalle menevä sekajäte laitetaan roskikseen, jossa on puristin. Se estää hajut ja tuhoeläinten invaasion. Biojätteen käsittelyä ei valitettavasti ole. Keittiön altaassa on ”garbage disposal” eli pienet ruoantähteet murskaava viemäri.
Muutamia esimerkkejä toivoa antavista ideoista ovat hanaan kiinnitettävät vedensuodattimet, jotka puhdistavat juomaveden epäpuhtauksista ja vähentävät siten pulloista aiheutuvaa muovijätettä. Ruokakaupoista löytyy luomutuotteita sekä ekologisia, ympäristöä kuormittamattomia pesuaineita ja muita kestävää kehitystä ajattelevia tuotteita. Jotkut firmat lahjoittavat osan tietyn tuotemerkin myynnistä hyväntekeväisyyteen kuten luonnonsuojeluun. Muovikasseja kertyisi tuhoton määrä, jos ei käyttäisi kauppakasseina kangaskasseja. Eräässä ruokakaupassa saamme aina henkilökohtaisen kiitoksen kuittiimme; kauppa hyvittää jokaisesta omasta kangaskassistamme 20 senttiä.
”Ride On”-linja-autot toimivat Marylandissa maakaasulla, joten uusiutumattomia luonnonvaroja säästyy ja päästöt ovat minimaaliset. Monilla huoltoasemilla bensassa on jo 10 % etanolia. Kimppakyytikaista (”HOV Lane”) ruuhkaisilla valtateillä rohkaisee ainakin teoriassa edes hieman vähentämään itsekseen autoilua. Marylandissa liikutaan perusamerikkalaisesta tavasta poiketen enemmän paikallisilla kulkuvälineillä, kuten metrolla, bussilla, pyörällä ja jopa kävellen. Toimiva kävely- ja pyöräilytieverkosto onkin täällä ilahduttava ilmiö.
Maailmanlaajuista ”Earth Hour:ia” vietetään lauantaina 26. maaliskuuta kunkin maan paikallista aikaa kello 20.30. Jo muutamana vuotena peräkkäin siihen ovat osallistuneet myös amerikkalaiset sekä Yhdysvaltojen suuret nähtävyydet kuten New Yorkissa sijaitseva Empire State Building. Tästä sähköä säästävästä tempauksesta voi lukea enemmän osoitteessa www.earthhour.org. Vaikka yksi valoton tunti ei maailmaa pelasta, niin tällainen maailmanlaajuinen tapahtuma herättää kuitenkin ajatuksia yhteistyön voimasta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Ympäristötietoisella ja -säästävällä tuotekehittelyllä on Yhdysvalloissakin valtavat markkinat.
Vaikka luonnon eteen tehdään jo paljon, tuntuvat yritykset silti mielestäni neuloilta heinäsuovassa noin 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa. Mikään ei muutu nopeasti ja kulutustottumuksiin on vaikea vaikuttaa. Jokainen voi kuitenkin vaikuttaa valinnoillaan, jopa Amerikassa. Paras tapa saada mielipiteensä ja äänensä kuuluviin USA:ssa on valita ostoksensa viisaasti tai olla tarvittaessa ostamatta ja kuluttamatta.
Bloggailen tänne SAYL:in sivuille pari kertaa kuukaudessa. Olen kolmekymppinen Suomesta Yhdysvaltoihin New Jerseyhyn New York Cityn lähettyville syksyllä 2009 ja sieltä Marylandiin Washington DC:n metropolialueelle vuoden 2010 lopussa muuttanut nainen. Muutimme USA:han mieheni työn perässä. Myös kaksi suomalaista mäyräkoiraamme lensivät mukanamme tänne merten taa.
Keskityn kirjoittamaan näkemyksiäni ja kokemuksiani amerikkalaisesta arjesta ja ajankohtaisista asioista. Ajatuksistani voi lukea myös nettisivullani ”Aatoksia Amerikasta – Ulkosuomalaisena USA:ssa” osoitteessa www.amerikassa.com / Niina Koppinen