Hyppää sisältöön
alueet

Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto

Etusivu » Ajankohtaista » America calling » Niina Koppinen: Harvinainen maanjäristys hämmästytti itärannikolla

Niina Koppinen: Harvinainen maanjäristys hämmästytti itärannikolla

Document Actions

Tiistaina 23. elokuuta sain kokea elämäni ensimmäisen maanjäristyksen täällä Marylandissa. Lähellä Virginian Mineral-kaupunkia sattui voimakkuudeltaan 5.8 järistys, jonka voima ylsi New Yorkiin saakka. Itärannikolla moista tapahtuu harvemmin, joten asiasta uutisoitiin koko päivä.

Toimistorakennuksia evakuoitiin koko järistysalueella. Washington DC:n hallintorakennuksia, kuten Pentagon ja Valkoinen talo, ja useita kouluja ja valtion rakennuksia evakuoitiin ja turistikohteita suljettiin. Lähellä järistysaluetta oleva ydinvoimala suljettiin sähkökatkon vuoksi. Järistys oli Virginian historian toiseksi voimakkain. Voimakkuudeltaan 5.9 järistys sattui viimeksi Blacksburgissa 1897.

Tärinä asuintalomme neljännessä kerroksessa oli yllättävän voimakas; koko lattia tutisi ja rakenteet tuntuivat myös heiluvan. Mitään ei kuitenkaan tippunut mistään, joten en osannut epäilläkään maanjäristystä. Ensiaavistukseni jostakin pannuhuoneen hajoamisesta tai remontista ei pitänyt paikkaansa, kun tärinä vaan voimistui. Ounastelin myös asuinrakennuksemme alempien rakenteiden luhistumista, kunnes uskoin, että kyseessä oli yksinkertaisesti maanjäristys. Seisoin hetken keskellä lattiaa, tunnustelin ja ihmettelin, kunnes suuntasin ulko-ovelle. Naapurit käytävässä ihmettelivät samaa asiaa ja yksi oli heistä ollut hississä tilanteen ollessa päällä. Kotonamme tuntemani järistys kesti arviolta 15-20 sekuntia, joten kerkesin jo alkaa miettiä miten kannattikaan suojautua. Kännykät eivät toimineet, mutta sähköt eivät menneet tällä alueella poikki. Internetin ja televisiouutisten välityksellä sain tietoa tilanteesta. Facebookiin alkoi tulvia identtisiä tilapäivityksiä.

Voimakkuudeltaan 2.2 ja 2.8 jälkijäristyksiä rekisteröitiin myöhemmin iltapäivällä. Täälläpäin niitä ei tuntenut lainkaan. Useat virastot avasivat uudelleen ovensa. Monissa paikoissa tutkitaan vielä tarkemmin rakennuksille aiheutuneita vaurioita, mutta mitään suurempaa ja vakavampaa ei onneksi sattunut. Washington Monument oli myös kunnossa, vaikka jossakin vaiheessa sen epäiltiin vaurioituneen. Jonkin verran vaurioita rakennuksissa on raportoitu. Liikenne ruuhkautui, julkinen liikenne ja lentoliikenne viivästyivät, mutta palasivat normaaliin aikatauluun tilanteen jälkeen. Poliisin ja hätäkeskuksen puhelimet ruuhkautuivat; heidän piti oikein julkisesti tiedottaa televisiossa tietävänsä jo maanjäristyksestä ja pyytää ihmisiä olemaan tukkimatta linjoja, jotta oikeat vaaratilanteet pääsisivät läpi. Jotkut ihmiset aavistelivat terrori-iskuja, räjähdyksiä ja vaikka mitä, koska 11. syyskuuta terrori-iskun kymmenvuotispäivä on pian. Martin Luther Kingin muistomerkin avajaiset Washington DC:ssä ja eriskummallisen harvinainen järistystapahtuma samaan aikaan vilkasti myös joidenkin mielikuvitusta.

Opinpahan tästäkin kokemuksesta tulevaisuuden varalle, ettei kännykän varaan kannata jättää mitään missään katastrofitilanteessa. Ne näyttävät simahtavan heti. Kannattaa pyrkiä ulos mahdollisimman kauas rakennuksista tai sisätiloissa suojautua kantavan rakenteen alle vaikkapa oviaukkoon. Pahemman järistyksen sattuessa sisätilat eivät ole koskaan turvalliset. Laitteet ja varsinkin kaasusysteemit saattavat räjähtää ja talo luhistua niskaan. Joskus mielikuvissani uskoin vielä pakenemisen autolla olevan mahdollista, mutta näinkin pieni ja vaaraton tilanne sotki liikenteen aikalailla. Jo pelkkä valtion laitosten sulkeminen ja työntekijöiden evakuoiminen aiheutti melkoisen tungoksen, saati sitten kun koko kansa säntäisi paniikissa jotakin pakoon.

----

Bloggailen tänne SAYL:in sivuille pari kertaa kuukaudessa. Olen kolmekymppinen Suomesta Yhdysvaltoihin New Jerseyhyn New York Cityn lähettyville syksyllä 2009 ja sieltä Marylandiin Washington DC:n metropolialueelle vuoden 2010 lopussa muuttanut nainen. Muutimme USA:han mieheni työn perässä. Myös kaksi suomalaista mäyräkoiraamme lensivät mukanamme tänne merten taa.

Keskityn kirjoittamaan näkemyksiäni ja kokemuksiani amerikkalaisesta arjesta ja ajankohtaisista asioista. Ajatuksistani voi lukea myös nettisivullani ”Aatoksia Amerikasta – Ulkosuomalaisena USA:ssa” osoitteessa www.amerikassa.com / Niina Koppinen, niina@amerikassa.com

 

Tapahtumakalenteri
  « toukokuu 2012 »
  Ma Ti Ke To Pe La Su
18   1 2 3 4 5 6
19 7 8 9 10 11 12 13
20 14 15 16 17 18 19 20
21 21 22 23 24 25 26 27
22 28 29 30 31      
Kalevala