Hello from 49th state!

Menetin sydameni Alaskalle jo vuosia sitten, nyt sen on vienyt Iditarod.

Kun Alaskasta aikoinaan tuli osavaltio vuonna 1959, lehdet kirjoittivat: Vapise Texas, joka siihen asti oli ollut osavaltioista suurin. The Last Frontier-motto kuvaa loistavasti tata pohjoista suurimmaksi osaksi suurta eramaata. Se on viisi kertaa Suomen kokoinen, rantaviivaa lahes 30 000 kilometria, asukkaita noin 725 000.

Neljan matkani aikana nahnyt osavaltiota laidasta laitaan, paljon enemman kuin monet sen asukkaat. Muun muassa nama: Ketchikan, Juneau, Glacier Bay, Sitka, Skagway, Hubbard Glacier, Kenai Peninsula, Homer, Seward, Portage, Whittier, Anchorage, Wasilla, Willow, Denali, Fairbanks, Chena Hit Springs, North Pole, Prudhoe Bay (= oljykentat), Barrow (= Pohjois-Amerikan pohjoisin piste). Lansirannikko ja Aleuutit on kokematta.

Iditarod paattyy joskus ensi viikolla Nomeen, Beringin salmen rannalle. Aikoinaan kaupunki kukoisti kultaryntayksessa, nyt se on pieni kyla, joka innolla odottaa joka vuosi Iditarodin voittajaa. Maaliskuun 16. paivana siella jarjestetaan palkintobanketti. Monenlaisia pokaaleja on tarjolla myos muille kuin voittajille.

Koko kilpailu juontaa juurensa vuoteen 1925, jolloin Nomessa oli paha kurkkumata-epidemia ja 20 koiravaljakkoa pelasti kaupungin viemalla sinne laaketta. Joe Redington Senior halusi kunnioittaa tuota valtavaa ponnistusta ja toimi Iditarodin syntyman isana. Kisa jarjestettiin ensimmaisen kerran vuonna 1973. Han itse ei voinut osallistua, koska oli sitoutunut palkintosumman hankintaa, minka han tekikin. Taman vuoden kisan aattona sain osallistua Anchoragen museossa upean nayttelyn avajaisiin. Se oli niin tarina Iditarodista kuin Joe Redingtonistakin. Moni asia kirkastui minulle tuossa nayttelyssa.

Red lantern eli Punainen lyhty-palkinto jaetaan kisan viimeiselle maaliin saapujalle. Leonhard Seppala-pokaalin saa kisan aikana koiriaan parhaiten kohdellut ajaja. Seppala oli yksi vuoden 1925 urhollisista laakkeen kuljettajista.

Tana vuonna kisalla on itse asiassa mittaa 1122 mailia ja reitti on pohjoinen. Joka toinen vuosi ajetaan etelaista reittia, joka kulkee myos Iditarod-kylan lapi. Tarkistuspisteita on 25, korkeimmalla kaydaan Rainyn solassa, lahes 1200 metrissa. Tilanteet vaihtuvat nopeasti, koska lepoajat vaihtelevat. Kisaan sisaltyy kolme pakollista taukoa. Pisin, 24 tuntia on pidettava ennen suurta ja mahtavaa eli Yukon-jokea. Viimeinen eli toinen pakollisesta 8 tunnin tauosta on Safetyssa, viimeisella tarkistuspisteella ennen maalia. Lahes kaikki tarkastuspisteet ovat pienen pienia yhteisoja in the middle of nowhere, muutamassa ei ole lainkaan asukkaita. 50-100 ihmista on tavallinen asukasmaara. Muutaman hetken he ovat kisan keksipisteessa ja sitten kyliin palaa rauha.

Saa on tassa kisassa usein armoton. Nyt alkutaipaleella oli liiankin lammin, mutta saa on onneksi kylmenemassa. Usein matkaa tehdaan yolla ja paivalla levataan, koska reitin pohja on silloin kovempi ja koirien on helpompi kulkea. Moni tiimi on jo joutunut luopumaan 1-2 koirasta, jotka on lennatetty Anchorageen.

Paljon on paljon ja sekuntikin ratkaisee Iditarodista sanotaan, etta se on 1000 miles of hell and ice, 49 miles of tears eli 1000 mailia helvettia ja jaata, 49 mailia kyyneleita. Usein rettti on tuon 1049 mailia ja kyyneleet tulevat ilosta, etta on selviamassa perille!

Osallistumismaksu tana vuonna oli 3000 USD, voittaja saa noin 65 000 USD. Mutta kustannuksetkin ovat huimat 35 000 dollaria,  jopa 75 000 USD. Nopein aika, jossa kisa on ajettu lapi on vajaa 8 paivaa, 23 minuuttia. Ystavani Mary Schields kaytti matkaan aikaa 28 paivaa vuonna 1974 . Yhtena vuonna kisa ratkesi voittajan ja kakkosen valilla sekunnilla!

Vapaaehtoisten panos

Meita vapaaehtoisia on 1 800 ja useamman kerran olemme saaneet kiitosta. Erityisesti sunnuntain Re-startissa saimme huimaavat aplodit. Tunnelma oli loistava; aurinko paistoi ja ajajat jannittivat lahtoa. Saavuin paikalle 3 tuntia ennen, joten ennatin tavata monet ajajat koirineen.

Yksi heista oli Heather Siirtola, nuori nainen Pohjois-Dakotasta, joka hankin kotiutui Alaskaan 5 vuotta kasvattamaan koiria. Tapasin myos Heatherin isan, jonka vanhemmat ovat lahtoisin Suomesta. Heatherin tiimi oli pieni, joillakin ajajilla oli kymmenia avustajia pitamassa huolta seka koirista etta ajajasta.

Nama kaksi viikkoa ovat olleet yhta ikimuistoista elamysta, jonka jaan palatessani mielellani kanssanne. Yhdysvallat on todella yksi maa-jolla on tuhannet ja taas tuhannet kasvot

Alaskan lumoon jaa ikuisesti.

Pohjoisen terveisin
Nanna Katavisto