Hyppää sisältöön
alueet

Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto

Etusivu » Ajankohtaista » America calling » TK: Sääilmiöt Dellsissä

TK: Sääilmiöt Dellsissä

Document Actions

Puhutaanpa hieman Wisconsinin luonnosta ja säästä. Suomeen verrattuna Wisconsin on etelässä, noin keskieuroopan korkeudella. Golf-virta ei kuitenkaan lämmitä Yhdysvaltoja samalla tavalla kuin Eurooppaa. Niinpä kasvillisuus ja lämpötilat eri vuodenaikoina ovat aika samanlaisia kuin Suomessa. Poikkeuksena voisi mainita lehtipuiden suuremman määrän.

Talvet Dellsissä ovat suunnilleen yhtä kylmiä kuin keski-Suomessa. Edellinen talvi tosin oli poikkeus ja lunta saatiinkin ennätysmäärä. Noin kaksi metriä talven aikana. Mistä päästäänkin mukavasti toiseen osioon. Wisconsinin säähän. Yleisesti ottaen sääilmiöt ovat samoja kuin Suomessa. Kuitenkin mukana on muutamia poikkeuksellisia tapahtumia.

 Wisconsinissa on vuodessa noin 20 tornadoa, Dellsissä 1-3 per vuosi. Tornadot sijoittuvat kesään, erityisesti kesä- ja heinäkuille. Kaikilla varmaan on jonkinlainen käsitys tornadoista. Kuitenkin todellisuus on hieman erilainen kuin elokuvissa. Yleensä tornadoa edeltää kova vesisade, joka voi jatkua kauankin tornadon kuljettua ohi. Itse tornado kestää yleensä muutamia minuutteja ja on pinta-alaltaan hyvin rajattu elokuvien esimerkkeihin verrattuna. Jo parin mailin päässä sen muodostumisesta ainoa havaittava asia onkin sade. Tornadon matkanopeus voi tosin olla jopa yli 100 mailia tunnissa jolloin sen reitti ennen luhistumistaan on useita maileja. Sade, no eihän se ole kuin hieman vettä taivaalta. Ei mitään hätää? Miten sen nyt ottaa. Jos vettä tulee noin viikon verran taukoamatta kovaa tahtia alavammilla alueilla ei ehkä ole enää niin hauskaa.

Tänä kesänä Dellsissä saatiinkin ennätysmäärä sadetta hyvin lyhyen ajan sisällä. Joka puolestaan aiheutti parikin ongelmaa. Delton-järvi, josta Lake Delton ottaa nimensä, on keinotekoinen. Muutama pato säätelee järven vesimäärää. Padot kestivät suuren sademäärän, valitettavasti järven pengerrykset eivät. Vesi uursi uuden uoman tien ja pengerryksen läpi Wisconsin-jokeen. Parissa tunnissa koko järvi oli tyhjä ja seuraavan kerran vettä tullaan järvessä näkemään ensi kesänä. Uusi pato murtokohtaan maksaa miljoonia ja rakentaminen kestää koko kesän. Puhumattakaan ongelmista joita tyhjä järvi tuo ympärille rakennetuille hotelleille ja nähtävyyksille. Koko Dellsin turistimäärä onkin tippunut huomattavasti. Toinen sateiden seuraus ovat tulvat. Dellsissä tämä oli varsin vähäistä Lake Deltonin tulvavesiä lukuunottamatta. Mutta esimerkiksi Baraboossa noin 8 mailia etelään suuria alueita oli veden alla.

Rankemmin tulvat koettelivat eteläisempiä alueita joissa useita pikkukaupunkeja jouduttiin evakuoimaan. Esimerkiksi Spring Greenissä oli alueita veden alla vielä yli kuukausi sateiden jälkeen. Silti, Wisconsin selvisi varsin vähällä verrattuna esimerkiksi Iowaan missä Mississippi nousi yli neljä metriä tulvarajan yläpuolelle ja aiheutti miljardivahingot.