Hyppää sisältöön
alueet

Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto

Etusivu » Ajankohtaista » America calling » Laura Noreila: Talous kiristyy

Laura Noreila: Talous kiristyy

Document Actions

Yhdysvaltain talouden haasteet, Financial Crisis, nakyy selkeasti ihan arjessa taalla Pennsylvaniassa. Kaupungilla on lukuisia tyhjia liiketiloja, For Lease -kyltteja on paljon ja lahioissa on tiuhassa For Sale -pahveja talojen etupihalla. Eilen kavaisin pienessa vaatekaupassa ja juttelin myyjan kanssa. Han kertoi, etta ihmiset eivat edes kay ostoksilla enaa, puhumattakaan etta ostaisivat jotain. Aamiaisella tarjoilija mainitsi tippien pienentyneen selvasti - kaikilla on tiukkaa, oli hanen kommenttinsa.

Televisiosta tulee jokaisessa uutislahetyksessa kaikilta kanavilta esimerkkeja talouden kiristymisesta. Kovin montaa amerikkalaista eivat kosketa osakkeiden arvojen laskut, mutta kun palkkaa pienennetaan tai tyopaikka suljetaan on tilanne toinen. Kolmen autovalmistajajattilaisen ongelmat vaikuttavat suoraan miljooniin ihmisiin suurten jarvien alueella. Nyt ihmiset jannittavat, millaista tukea liittovaltio antaa niille. Ja spekuloidaan mika ala on seuraava tuen saaja?

Ihan pieni, mutta konkreettinen esimerkki ihmisten ajatustavan ja arvojen muutoksesta taalla USA:ssa, sattui hotellini hississa eilen aamulla. Vieressani seisseet kaksi naista juttelivat, ja toinen kehui toisen raidallista housupukua. Kiitos, ostin taman kirpputorilta, arvaa mita maksoi? 30 dollaria. Asu oli ihan siisti ja sopi rouvalle hyvin, mutta nyt oli hienoa kertoa kierratyksesta ja saastosta. Nain ei olisi mielestani ollut Amerikassa muutama vuosi sitten. Maailma muuttuu ja me sen mukana.


Tanaan lennan kotiin ja mietin taas, kuinka mielenkiintoista on olla reissussa, mutta kuinka ihanaa on paasta omaan kotiin.

Tapahtumakalenteri
  « toukokuu 2012 »
  Ma Ti Ke To Pe La Su
18   1 2 3 4 5 6
19 7 8 9 10 11 12 13
20 14 15 16 17 18 19 20
21 21 22 23 24 25 26 27
22 28 29 30 31      
Kalevala