Maanantai 9.3. 8 am

Takana mielenkiintoinen Re-start 100 kilometria Anchoragesta pohjoiseen. Lahdin ajoissa, jotta ennatin tavata ajajia. Willow on pikku kyla, jooka kerran vuodessa muuttuu kiihkeaksi toiminnaksi, kun jarven jaalle perustetaan lahtopaikka.

Viimeisen maen paalla ennen parkkipaikalle ajoa, edessa avautui huikea naky: itse Denali eli McKinley. Joka kerta se on hatkahdyttava: lumihuippuinen, 6120 metriin kohoava, majesteettinen ilmestys, Yhdysvaltain korkein vuori ikuisen lumi- ja jaalakeuden keskella.

Ajajat asettuvat autoineen numerojarjestykseen lahtopaikan viereen. Mukana ovat perheet ja tukijat. Monet nauttivat yhteista lounasta ennen lahtoa. Tunnelma on odottava. reet pakataan harkiten, tavaraa on paljon ja niiden on loydyttava nopeasti ja helposti. Perjantaina tapaamani Eric Rogers istui avaruuslakanalla ymparilla kymmenia tarvikkeita. Myos pari pussia koirien valipaloja eli jaatyneita lihakimpaleita!  

Tapasin nuoren Heather Siirtolan, jonka juuret ovat Suomessa. Han tunnisti minut viime vuodelta. Vein hanelle matkaevaaksi Suomi-suklaata.

Tuntia ennen kisan alkua eli klo 13 alue suljetaan ja myos median on poistuttava. Ajajille halutaan antaa keskittymisrauha. Vieressa on Willown kylatalo, jossa kahvila ja paikallisia myymassa tuotteitaan. Etsin poydan ja vastapaata istuva mies paljastui Jim Lanieriksi, todelliseksi konkariksi. Tama on hanen 13. kisansa. Minulla riitti kysymyksia! Jim on kisan vanhin osanottaja, 68-vuotias, vaikka vaikutti paljon nuoremmalta.

Ennen starttia jalleen lippuseremoniat seka kansallislaulu ja Alaskan lipppulaulu. Vaikken amerikkalainen olekaan, tuo hetki aina sykahdyttaa.

Vihdoin ensimmainen valjakko lahtoviivalle. Isannan ja koirien yhteys on kasinkosketeltava. Kysyin aiemmin Jimilta, eiko han tunne itseaan yksinaiseksi. Ja heti, kun olin tuon kysynyt, tajusin, mika on hanen vastauksensa ennen sanaakaan. Koirat ovat ajajille ystavia, he tarvitsevat toinen toisiaan kovissa olosuhteissa.  Ajaja viipyy viime sekunteihin asti koirien luona, hyvastelee rakkaansa ja tukijoukkonsa ja siirtyy sitten reen taakse. Koiria on vaikea pidatella. Taallakin tarvittiin lahes 20 henkea, kun koirat reuhtoivat ja kaivautuivat lumeen. Kun 10 sekuntia on jaljella lahtoon, alkaa aaneen laskenta. Aivan kuin koirat ymmartaisivat sen! Sitten ne ryntaavat matkaan kovalla nopeudella eika niita pidattele edes jarrulauta reen takaosassa. Koirien iloa on ihana katsella.

Sitten alkaa 1800 kilometrin matka kohti Beringin salmea. Se on vertaansa vailla oleva suoritus ankarissa olosuhteissa, johon vain harva pystyy. Nama miehet ja naiset sen tekevat, vaikka kaikki eivat koskaan ylita maalilinjaa.

Lahto kesti reilut kaksi tuntia, lahtovali on kaksi minuuttia. Aika hyvitetaan matkan varrella. Lahtoreitti on rajattu aidoin  jarven jaan yli, sen jalkeen puisin merkein.  Turvallista matkaa!

Paluumatkalla mietin, haluaisinko kokea tuon saman?  Lahto pimenevaan, kylmenevaan iltaan, tavoitteena ensimmainen tarkastuspiste noin viiden tunnin ajon paassa. Koirien syotto vie noin tunnin, sitten muutama tunti omaa unta. Seurana kuutamo, ulvovat sudet, pureva tuuli, pakkanen, syvat hanget. Ja matka jatkuu... Kylmyys aina seurana. Ei, minulle riittaa vapaaehtoisrooli.

Anchoragen 4. puistokadulla lauantain lahdosta muistuttavat vain oljet, lumi on ajettu paaosin pois. Tunnelma on suorastaan unettava. Kavin viela ihailemassa jaanveistoskilpailun patsaita.

Tiistai 10.3. 7.45 am

Eilen aamulla satoi lunta runsaasti ja pohjoiseen menevalla Glenallen Highwaylla oli pahoja kolareita. Iltaa kohti aurinko tuli esiin ja oli mita upein kevatpaiva. Seuraan kisaa seka Millenium-hotellissa etta netissa, www.iditarod.com tai adn.com/iditarod

Kisa kay kovana, ajajille " leikki" on totisinta totta. Ensimmaiset koirat lennatettiin eilen Anchorageen. lahtiessa koira on 16, Heather menetti jo kaksi.