Hyppää sisältöön
alueet

Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto

Etusivu » Ajankohtaista » America calling » Laura Noreila: Tiedonjyvät kunniassa

Laura Noreila: Tiedonjyvät kunniassa

Document Actions

John Morton, suomalaisen Martti Marttisen pojanpojanpoika, on 3-paivaisen seminaarimme aihe. Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlahettilaan Marilyn Waren kutsusta olemme kokoontuneet parinkymmenen hengen porukalla selvittamaan, mita Mortonista tiedetaan ja kuinka tata faktaa voisi levittaa entista tehokkaammin. Amerikkalaisella kekseliaisyydella ei ole rajoja ja siksi meita kokousosallistujia tervehtivat eilenillalla John Morton ja Benjamin Franklin - nayttelijat kertoivat elamastaan ja esiintyivat royhelokauluksissaan ja pussihousuissaan, ihan kuten silloin vuosia sitten. Molemmat miehet olivat USA:n itsenaisyysjulistuksen allekirjoittajia vuonna 1776.

Kuunneltuani tanaan historia-alustuksia ja kierreltyamme bussilla John Mortonin kotipaikalla ja haudalla Chesterissa tassa Philadelphian lahistolla, en voi kuin ihailla sita intoa ja ylpeytta, jolla kaikesta vanhasta puhutaan. Tietoa vaihdetaan iloiten jokaisesta uudesta tiedonjyvasta suuresti. He arvostavat pieniakin faktoja.

John Mortonin hirsinen kotitalo oli melko surkeassa kunnossa, Interstate 95 -moottoritien laidalla. Suunnitelmia taman Historic Site -paikan kunnostamiseksi on viritelty pitkaan. Mina en paljoa tieda talonrakentamisesta, mutta sen olen oppinut, etta hirsien valissa pellavaeristenauha on paras. Kerroin asian amerikkaisille ja lupasin lahettaa palan naytteeksi. Nain nama vanhat kunnon tarinat elavat...

Tanaan Veteraanien paivana saa on ollut syksyinen, vahan chilly. Aurinko on paistanut koko paivan ja mukava tuuli on ravistellut puiden ruskalehtia maahan.

Tapahtumakalenteri
  « toukokuu 2012 »
  Ma Ti Ke To Pe La Su
18   1 2 3 4 5 6
19 7 8 9 10 11 12 13
20 14 15 16 17 18 19 20
21 21 22 23 24 25 26 27
22 28 29 30 31      
Kalevala