Elektroninen matkustuslupa Yhdysvaltoihin
Maksuton elektroninen
matkustulupa hankitaan osoitteesta https://esta.cbp.dhs.gov hyvissä
ajoin, kuitenkin vähintään kolme päivää ennen
matkaa ja vastauksen saa välittömästi.
Tosin ohjelma tulee
sallimaan myös aivan viime hetken hakemuksen
matkustusluvalle.
Ohjelman tultua
pakolliseksi elektroninen matkustuslupa korvaa nykyisen paperisen
maahantulokaavakkeen I-94W ja sisältää samat
kysymykset.
Hyväksytty automaattinen
matkustuslupa ei kuitenkaan takaa itse maahanpääsyä kuten ei taannut aiempi
I-94W maahantulokaavake vaan normaali maahantulotarkastus suoritetaan
edelleen maan raja-asemilla.
Evätty elektroninen
maahantulolupa puolestaan ohjaa hakijan anomaan viisumia lähimmästä
US-konsulaatista.
Mikäli matkaohjelmaan tai
matkustusasiakirjoihin tulee muutoksia ohjelma sallii myös ajantasaistaa jo
tehtyä hakemusta.
Hyväksytty maahantulolupa
on voimassa useille matkoille enintään kaksi vuotta tai vähemmän mikäli passi
umpeutuu aiemmin.
Elektroninen matkustulupa
ei siis ole viisumi ja US-konsulaatin myöntämällä viisumilla matkustavat
eivät tarvitse elektronista matkustuslupaa.
Hyvää ja helpompaa matkaa
toivottaa koko Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystön konsulaatin
väki!