USA:n historiaa haitarina
Liittomme uusin painotuote on Porin Amerikan Päivillä esitelty ja juhlallisesti 4.9. julkistettu USA:n historiaa löytöretkistä 2000-luvulle -kirjanen. Tämän kätevän, monipuolisen ja värikkään historiahaitarin sivuilta löytyy satoja faktoja maan historiasta 1400-luvulta nykypäivään.
Haitarin tekstit on tehnyt espoolaisen Haukilahden koulun historian opettaja Birger Holm ja sen ulkoasusta vastaa koulun kuvaamataidon opettaja Sanna Ropponen. Asiantuntijana on toiminut Sinikka Sahi.
- Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä historiahaitarista. Se on pitkän, vaativan ja todella opettavaisen työn tulos. Pienessä työryhmässämme on käyty lukuisia keskusteluja siitä, mikä on oleellista Yhdysvaltain historiassa. Halusimme, että tärkeiden historiallisten tapahtumien ja henkilöiden lisäksi mukaan otettiin faktoja myös mm. urheilusta, musiikista ja muista oleellisesti amerikkalaisuuteen liittyvästä. Historiahaitari on mahtava taskukokoinen opus aikamatkalle Amerikkaan!, sanoo SAYL:n toiminnanjohtaja Laura Noreila-Manninen.
Historiahaitari jaetaan Suomi-USA -lehden välissä kaikille SAYL:n jäsenille syyskuussa. Sitä käytetään myös Haukilahden koulussa alkavan 9-luokkalaisten valinnaisen USA-kurssin opetusmateriaalina. Toiveita lisäpainoksista ja laajemmasta koululaisjakelusta on jo nyt esitetty, mutta toistaiseksi rahoitus on esteenä sille.
Historiahaitarin voi ostaa 5 euron kappalehintaan SAYL:n toimistosta, sayl@sayl.fi tai puh. 09-4133 3700.